Minulla on nyt vähän ollut (ja on vieläkin) ongelmia tämän simssin kanssa; peli sammuu kesken kaiken ynnä muuta mukavaa. Siitä syystä osien tulo on vähän epävakaata, mutta kyllä niitä tulee ;). Samasta syystä myöskään noita mukavia puita ym koristeita ei kuvien taustalla tulla näkemään, sillä se tässä juuri tuon sammumisen tuntuu laukaisevan kun sille päälle sattuu (vaikka sammuu se vähän pitkin poikin muutenkin). Tämä on muutenkin aika epämääräinen osa; kuvia vähän päälle 20 ja loppuu mukavasti hauskasti kesken. Johtuu siitä että kuvat minulla on ollut jo ties kuinka kauan (samaten osa teksteistä) ja nyt sitten sain tuon VA:n tuossa vähän aikaa sitten. Törkkäsin sitten vain nämä yhdeksi osaksi. Eli uusi lisäosa ja uudet kujeet.

En vieläkään oikein tiedä että kumpi perijäksi, ehdotuksia? Laitan varmaan äänestyksen myös Radolaan, sieltä saa bongailla myös Liamin teininä. Samaten näiden osien koko, haluatteko että teen sellaisia isompia, vaiko sitten näitä pieniä? Niissä on molemmissa puolensa, ja haluan kuulla mielipiteenne. Kommentit siis ovat nyt entistäkin tärkeämpiä!

___________________________________________________



Eipä mennyt kauaakaan kun Amalia kasvoi, hieman masentavissa merkeissä tosin. Vanhemmat juoksivat koko ajan asioillaan, joten pikkuisen syntymäpäiviä ei edes huomattu. Felician keskittyessä enemmän työhönsä, Anselmi yritti pitää seuraa Amalialle. Sisimmässään häntä kuitenkin kalvoi ajatus, että tyttö ei edes ollut hänen..



Ja kuinka kävi ei-lasta-lastenhoitajalle lupauksen? Molemmat vanhemmat olivat töissä, Anselmi taskuvarkaana ja Felicia Viihteen puolella. Oli siis ilmeistä että työajat joskus menisivät päällekäin.. Anselmilla tuntui olevan ennakkoluuloja lastenhoitajaa kohtaan, ja tosiaan, ei tämä tuntunut mitenkään erityisen ammattitaitoinen olevankaan.



Vaikka kaikki toivoivatkin, Amalia ei ollut yhtään helpompi lapsi taaperoiässä. Kaikki joutuivat lujille, mutta jotenkin siitä kuitenkin selvittiin.



Sillä pian vietettiinkin taas syntymäpäiviä, paitsi että niitä ei oikeastaan vietetty. Kakku ehdittiin ostaa, mutta juhlien järjestäminen venyi koko ajan, eikä kukaan lopulta huomannut kun Amalia kasvoi lapseksi. Amalian mennessä nukkumaan (ja hän nukkui muuten vanhempiensa kanssa samassa huoneessa, ei ollut varaa sen kummempiin remontteihin oman huoneen rakentamiseksi) Felicia ja Anselmi pitivät pienimuotoisen palaverin. He keskustelivat lähinnä siitä, pitäisikö Amalialle kenties kertoa tämän oikeasta isästä. Lopulta päädyttiin siihen, että ensinnäkään Amalia ei ollut tarpeeksi vanha vielä, eikä isästä välttämättä tarvitsisi kertoa koskaan.
Anselmi aloitti varovaisesti keskustelua toisesta lapsesta (jota hän koko ajan salaa toivoi) mutta Felicia vain murahti epämääräisesti ja molemmat painuivat nukkumaan.



Vaihteeksi koko Chasen perhe oli päässyt yhtäaikaa syömään. Amalia keskusteli tapansa mukaan kaikesta täysin turhanpäiväisestä samalla kun kuitenkin mielessään mietti Anselmia, joka oli vaikuttanut viimeaikoina jotenkin hieman.. kylmemmältä häntä kohtaan. Anselmi taas mietti toista vauvaa ja miten voisi suostutella Feliciaa, Felician miettiessä tapansa mukaan työasioita.



Vauvasta ei oltu liiemmin keskusteltu pienen palaverin jälkeen mutta jotenkin siinä vain lopulta kävi näin. Anselmi oli ollut vauvan suhteen täysin hiljaa, mutta kun selvisi että Felicia oli raskaana hän avasi sanaisen arkkunsa ja yritti kaikin voimin estää häntä tekemästä aborttia. Felicia suostui aluksi vain miettimään asiaa, mutta lopulta luovutti. Hyvinhän kaikki oli tähänkin asti mennyt, joten mitä toinen lapsi haittaisi, vai mitä?



Raskaus oli helppo (verrattuna Amaliaan) ja meni ohi nopeasti. Kuvassa näkyvä pieni käärö on poika, joka sai nimekseen Liam. Tällä on äitinsä kauniit silmät ja isänsä punaiset hiukset. Amalia tuntui olevan hieman kateellinen uudesta vauvasta.



Elämä jatkui entiseen malliin, vanhemmat paiskivat töissä ja ylennyksiä virtasi tasaisesti, samalla kun Amalian koulumenestys kärsi kotioloista. Lastenhoitajakin oli tuttu vieras. Anselmi oli hyvin läheinen Liamin kanssa, mutta Amalia jäi taka-alalle äidin paiskiessa töitä viimeistä päivää.



Mutta mutta, mitä tämä nyt tarkoittaa?! Onko Anselmi kenties saatu kiinni? Kirottu rikollisuusura! Liian riskialtista, sitähän se Feliciakin päivitteli.



Ei sentään, Anselmi oli vain päättänyt adobtoida perheeseen suloisen kissanpennun, Raksun. Lahja oli tarkoitettu lähinnä Amalialle, joka oli muuttunut kovin syrjäytyneeksi. Felician reaktio kissaan ei ollut mitenkään erityisen lämmin, sehän tarkoitti lisää suita ruokittavaksi! Lopulta tämä suloinen pakkaus lämmitti kaikkien sydämet, vaikkakaan Amalia ei tästä erityisesti innostunut...



Vauvaikä meni nopeasti, ja pian koitti Liamin syntymäpäivät. Felicia yritti parantaa tapojansa edes hieman, ja tällä kertaa pienimuotoiset kakkukestit ehdittiin järjestää (mutta vain perheen kesken tosin). Amalialle se tuntui olevan viimeinen pisara, hän musertui täysin ja sulkeutui kuoreensa. Anselmin suosiminen ei auttanut asiaa yhtään. Asiaa yritettiin selvittää mutta se jäi silti hautumaan. Koulustakin oltiin jo otettu yhteyttä huonojen arvosanojen ja käytöksen tähden, jotain oli tehtävä ja äkkiä, muuten sosiaalitantta veisi molemmat lapset.



Sitten edes aavistuksen iloisempia asioita. Nimittäin tällainen taapero sieltä kuoriutui. Liam tuntui olevan koko perheen (no, lähinnä Anselmin) lellikki. Hän on erittäin toimelias ja menevä (niinkuin siskonsakin) mutta myös siistimpi, ja aavistuksen vakavampi. Horoskoopiltaan kauris.



Amalia kasvoi pian Liamin jälkeen (eikä kukaan huomannut taaskaan ... masentavaa) ja hänestä tuli mielestäni varsin kaunis! Päivällispöydässä Anselmi töksäytti järkyttävän uutisen; hän ei ollut Amalian oikea isä. Amalia otti sen aika hyvin (ottaen huomioon miten tahdikkaasti Anselmi sen sanoi) mutta päätyi sitten päivän lopulla angstaamaan ja pysymään omissa oloissaan.. Vaikka sehän ei ollut mitään uutta.



Raksustakin kasvoi komea kolli. Kasvunsa myötä hänkin joutui nyt töihin.



Erityisesti Amalia oli alkanut kiinnittää huomiotaan Raksuun (kun ei muita kavereita saanut) ja heistä tulikin ylimmät ystävät. Amalia auttoi Raksua ylenemään urallaan opettamalla tälle uusia taitoja, kun muut eivät jaksaneet/viitsineet/muistaneet/halunneet/välittäneet.



Ei se rikollisura niin kamalaa olekaan! Anselmi sai 20 000 simoleonia timattinryöstöstä, ja sen avulla taloa saatiin remontoitua.



Chasen perheen pihamaa näyttääkin nyt tältä.



Uusi (isompi!) talo helpotti kaikkien elämää, mutta silti vanhempien aika kului uusia taitoja hankkiessa. Ei kestäisi enää kauaa kun niin nuorekkaista työnarkomaaneista tulisi vanhuksia. Felicia eritoten oli kauhuissaan ajatuksesta, että hänestä tulisi rupsahtanut mummo.



Aika riensi ja Liamista kasvoi komea lapsi.. Ja hän tiesi sen itsekin. Liam halusi paljon ystäviä, ja ennen kaikkea olla cool. Hän halusi myös samalla miellyttää vanhempiaan (tai ainakin Anselmia) joten teki kiltisti läksyt aina kun jaksoi, ja välillä myös Amaliankin vaikka he eivät olleet hyvissä väleissä. Liam oli kuitenkin fiksu ja tiesi että jos Amalian numerot laskevat tarpeeksi, heidät molemmat vietäisiin pois.



Lopulta  onnisti, ja Amalia löysi edes yhden samanhenkisen ihmisen koulusta. Vanhemmat patistivat tätä jatkuvasti hankkimaan uusia tuttavuuksia, mutta Amalialle riitti Raksu. Erityisesti Felicialla oli vaikeaa ymmärtää moista, hän kun oli itse niin sosiaalinen



Tosiaan, hän oli sosiaalinen ja lukuisat ystävät tuntuivat olevan myös, kun soittelivat joka päivä. Joskus Felicia kaipasi omaa rauhaa.. Mutta vain joskus.



Omg, sanoi Amalia. Tämä osa jää nyt näihin tunnelmiin, mutta VA:n asennuksen myötä uusia tuulia luvassa.

Uskomatonta! Kerrassaan uskomatonta, että hän, Felicia Chase, oli saanut oman (suuren!) tontin Kaunialasta. Kaunialasta, joka oli hyvin arvostettua seutua. Siellä oli kallista, ja sen tontit olivat kovin haluttuja. Mutta siinäpä sitä seistiin, ikioman tontin laitamilla. Tänne on hyvä rakentaa suuri kartano, Felicia myhäili itsekseen.



Mutta ei se kartano itsestään rakennu, siihen tarvitaan rahaa, ja rahaa saa kun tekee työtä. Jostainhan sitä oli aloitettava - tälläkertaa yövartijana. Lainvalvonta ei kiinnostanut Feliciaa erityisemmin, siitä sai vain eniten rahaa. Hän päätti odotella rauhassa että Viihteen saralta tulisi ilmoituksia.
Tosiaan, vaikka Felicia oli raahannut kaikki yliopiston aikaiset tavaransa mukaan, ei talo siltikään ollut hääppöinen. Tottakai Feliciallakin jotain todellisuudentajua oli, hän tiesi ettei rahaa noin vain tulisi, mutta silti.. Hän odotti jotain.. Enemmän. Sillä kuten hän pian huomasi, ei elämä aikuisena ollut todellakaan mitään erityisen hauskaa.



Ongelma oli se, että Felicia oli pitänyt itsensä kovin erityksissä muista heti saatuaan oman katon pään päälle. Siispä hän päätti kutsua erään vanhan ystävänsä kylään (muistanette Heikin?) ja esitteli taloaan. Niinhän siinä kävi, kuten viimeksikin, ja vielä vähän enemmänkin!



Siispä Felicia kirosikin raskaasti ja voimasanoja käyttäen, kun hän eräänä päivänä Kokki tv:tä seuratessaan tajusi että äkkinäinen lihominen oli johtunut jostain aivan muusta kuin.. no, ylensyönnistä. Pieni testi osoitti että hän oli (valitettavasti) ollut oikeassa. Hän oli raskaana. Normaalissa tilanteessa tästä ehkä pitäisi ilahtua, mutta Felicia suorastaan raivostui. Hänellä OLI ollut suunnitelma! Hänestä PITI tulla menestyvä uranainen Viihteen saralla, ilman vakituista miestä ja lasta. Vaan toisin kävi. Lapsi pilaisi kaiken, ja nyt hänestä tulisi köyhä yksinhuoltaja, samanlainen surkimus kuin hänen vanhempansa olivat olleet.



Felicia päätti samantien soittaa lapsen isälle ja käskeä ottamaan vastuun tekosistaan. Heikin todellinen karva kuitenkin paljastui; tämä pelästyi kovin ja paiskasi luurin korvaan. Mikä pelkuri. No miksi Felicia ei sitten menisi tekemään aborttia samantien? Niin hän tottavie meinasikin, mutta alkoi sitten ajatella. Olisiko se lapsi kuitenkaan niin paha juttu? Jos vain löytäisi huolehtivan miehen, (lastenhoitajalle hän ei sentään lastaan jättäisi!) haave menestyvästä uranaisesta ei välttämättä olisi mahdoton. Mutta mistä siis mies?



Mikä sattuma (KÖH :D)! Felician vanha ystävä Anselmi sattui kävelemään ohi eräs kaunis päivä. He pysähtyivät juttelemaan ja tervehtimään toisiaan (kuva kertokoon puolestaan).. Ja pian selvisikin, että Anselmi oli muuttanut Kaunialan lähettyville, Stadiin, ja tullut vierailemaan ystäviensä luo.
.. Ja siitä se sitten lähti. Anselmi vieraili Felician luona usein, he halusivat varmistaa että olivat vielä samoja ihmisiä. Ja niinhän he olivat, kipinä ei ollut häipynyt minnekään.



Näinhän siinä sitten kävi (lapsesta huolimatta). Kaikki eteni kovin nopeasti, mutta eipä tässä ollutkaan paljoa aikaa vauvan syntymään. Anselmi toi talouteen vaivaiset 1700 simoleonia (noin suunnilleen) eikä tavaraakaan ollut. Totta, Felicia oli kyllä toivonut hieman enemmän, mutta minkäs teet. Sai silläkin kuitenkin hieman jotain kyhättyä. Ja olivathan he onnellisia, ainakin melkein.



Raskaus ei todellakaan ollut helppo. Molemmat vanhemmat olivat uuvuksissa ja kuoleman partaalla ja kaikkea, ja sitten sattui vielä vaikka mitä kommelluksia. Voi vain kuvitella mitä moinen stressi tekee muutenkin jo kiukkuiselle odottavalle äidille.



Anselmi oli erittäin kärsivällinen Felician suhteen. Vaikka tämä olikin jatkuvasti kärttyinen ja Anselmin piti pitää taloa kunnossa, hän jaksoi silti. Hän päätti myös käyttää luovuuttaan tehdäkseen jotain säälittävän surkean rahatilanteen eteen.



Synnytys käynnistyi juuri kun hän oli maalaamassa. En tiedä teistä, mutta minusta on aika suloista että Anselmi tässä ihailee vaimoaan joka on juuri synnyttämässä (ja tuskin mitenkään erityisen hehkeänä juuri silloin).



Tässähän tämä suloinen pikku napero on, tyttö nimeltä Amalia, joka oli aikamoinen maanvaiva ollessaan vielä äidinsä vatsassa. Rahaa ei ollut, mutta kuka nyt hoitopöytää tarvitsee muutenkaan?

___________________________________________________

Millainen lapsi Amaliasta kasvaa, saako hän tietää oikeasta isästään, ja miten käy perheen rahatilanteelle? Pysy kanavalla!

Otan enemmän kuin mielelläni vastaan kommenttia, varsinkin rakentavaa sellaista (mitä voisi parantaa ym.). Linkitän muita Legacyja mielelläni!
Sellaista asiaa vielä, että nämä osat tulevat luultavasti olemaan suunnilleen samanpituisia kuin tämä (joskus ehkä pidempiäkin) mutta aikomus olisi että niitä tulisi sitten useammin. Onko tämä mielestänne hyvä, vai pitäisikö osia tulla mieluummin harvoin mutta pitkiä? Kaipailen mielipiteitä!




Tässä erittäin menevä ja sosiaalinen Legacy aloittajani Felicia (horoskooppimerkiltään leijona) tekee tuttavuutta muiden yliopiston simien kanssa (kuvan söpöläinen on nimeltään Heikki). Felicia on ehdottomasti sitä mieltä, että suosio auttaa elämässä. Siispä hän yrittää kaveerata vähän kaikkien kanssa ja saada mahdollisimman paljon ystäviä.



Pian kuitenkin selvisi että kampuksen muilla opiskelijoilla oli jo omat sisäpiirinsä, joihin oli aika vaikea päästä mukaan. Feliciasta joko pidettiin tai häntä vihattiin, ja hän tuntui aika ulkopuoliselta.



Felicia alkoi jo huolestua. Hänellä oli "ihan hyvät" välit kampuslaisiin, mutta ei yhtään hyviä ystäviä. Se jos mikä oli suosiotavoitteiselle neidille kova kolaus!



Hän oli huomannut että muut tekivät töitä hyvien arvosanojen eteen. Outoa! Miksi opiskella, olihan Feliciakin pärjännyt hyvin suostuttelemalla muita tekemään hänen puolestaan asioita. Syteen tai saveen; hän päätti kokeilla muiden tapaa ja tekipä jopa itse oman lopputyönsä (viimetipassa tosin, mutta se ei nyt ole olennaista..). Todentotta, muut arvostivat häntä enemmän kun hänkin alkoi saapua opintopiireihin.
Kampus täynnä hikipinkoja, mikä katastrofi!



Vaikka Felicialla olikin nyt muutama ystävä, yliopistoelämä ei siltikään ollut aivan sitä mitä hän oli kuvitellut ja toivonut. Hän oli jatkuvasti väsynyt ja uuvuksissa, laskut olivat myöhässä, ja kaiken lisäksi hän saattaisi joutua uusimaan koko lukuvuoden! Siispä seura kelpasi, (muistanette ehkä Heikin?) ja rikkaruohojen kukoistaessa taustalla vaihdettiin muutama suudelma.



Kuten jo mainitsin, rikkaruohot kukoistivat. Kukaan ei vaivautunut tekemään mitään asialle (vaikka Felicia ponnekkaasti suostuttelikin), joten hän joutui lopulta palkkaamaan puutarhurin. Eihän kukaan uskalla edes tulla kylään kun piha on tuollainen!



Elämä kampuksella jatkui normaalina. Oli rankkaa raatamista ja opiskelua, jonka lomassa myös hauskanpitoa. Jotenkin Felicia onnistui aina saamaan hyviä numeroita (no, olihan hänellä hyvät suhteet lehtoreihin ja suostutteleminenkin oli helppoa), ja välttämään reputtamisen. Kuitenkin kaiken muun lomassa laskut jäivät usein maksamatta, ja ulosottomies oli tuttu vieras köyhille opiskelijoille.
Elämä jatkui ja Felicia odotti innolla sitä päivää kun pääsisi vihdoin jatkamaan elämäänsä omillaan, kunnes..



.. tämä ylähuuleton komistus tönäisi roskakorin nurin. Felicia meni kiukusta kiuhuen tämän luo ja lateli muutaman valitun sanan, ja niin teki myös Anselmiksi paljastunut mies. Felicia ilkkui tämän nimestä, ja Anselmi kiusasi takaisin. Näin jatkui hetken, kunnes he olivat liian väsyneitä riitelemään ja sopivat asiansa. Felicia huomasi pian että he pitivät samoista asioista - juttu kulki myöhään yöhän saakka. Tunnelma lämpeni ja pian juttelu vaihtuikin johonkin aivan muuhun.



Yön pimeinä tunteina Felicia mietti Heikkiä. Miksi hänellä oikein oli näin syyllinen olo? Hänhän oli itsekin vannottanut Heikille että heidän jutussaan ei ollut mitään vakavaa. Ja muutenkin, yliopistoaika oli itsensä etsiskelyn aikaa, joten oli ihan okei jos oli kaksi poikaystävää.. Olihan?
Eikä hänellä ja Heikillä edes ollut samaa kipinää kuin hänellä oli Anselmin kanssa.. Felicia kuitenkin epäili vahvasti että näkisi enää kumpaakaan kunhan pääsisi pois yliopistolta; hänellä oli tarkka suunnitelma elämälleen, eikä se todellakaan päättynyt mieheen ja huutavaan lapsilaumaan.



Lopulta oli neljäskin vuosi käyty läpi ja arvosanaksi jäi kiitettävä 4,8. Vihdoinkin hän voisi jättää tämän karmean kampuksen pölyt jaloistaan, Felicia tuumi tyytyväisenä silmäillessään tyhjää huonettaan. Hän lastasi tavarat muuttoautoon ja häipyi kaikessa hiljaisuudessa.


Kuinkahan onnistuu elämä omillaan, ja mikä olikaan Felician elämän suunnitelma? Se nähdään ensi osassa!